tiistai 18. lokakuuta 2016

Feministinen kuukautishapatus


Feministit ovat useaan otteeseen toivoneet, että transmiehet osallistuisivat kuukautiskeskusteluun. Joskus kannattaisi varoa mitä toivoo, sillä se voi toteutua.

Feministien uusin keksintö on kuukautisseksismi. Kyllä, luit oikein. Feministien mukaan kuukautisista ei saa kulttuurissamme puhua. Niitä opitaan häpeämään jo pienenä. Syy tähän on kuulemma siinä, että jossain muualla naisia pidetään saastaisina kuukautisten aikaan ja kuukautissidemainoksissa ei näytetä verta vaan sinistä nestettä. 

Useimmat naiset ovat feministien kanssa varsin eri mieltä tästäkin aiheesta, joka on tietysti feministeistä väärin. Naiset kokevat yleensä, että saavat puhua kuukautisistaan sen minkä niistä tarvitseekin puhua. He eivät koe tarvetta puhua niistä ruokapöydässä sen enempää kuin muistakaan intiimeistä asioista, eivätkä he odota, että kaikkien on kyettävä kuuntelemaan selosteita heidän kuukautisvuodostaan tai haluttava puhua aiheesta heidän kanssaan. Sillä ei ole mitään tekemistä saastaisuuden kanssa vaan normaalien käytöstapojen. Länsimaissa kuukautisista opetetaan jokaisessa koulussa ja henkilö, joka pitää kuukautisia saastaisina on hörhö. Kaikki muut kuin feministit ymmärtävät tämän.

Feministit kritisoivat sitä, että kuukautisia pidetään ällöttävänä ja ikävänä vaivana. Ne pitäisi kuulemma kokea ihanana asiana. Tavalliset naiset eivät yleensä koe vaivalloista, kivuliasta, monta päivää kestävää verenvuotoa haaroista kovin ihanana asiana.  

Feministit kieltävät myös raivoisasti sen, että kuukautisvuoto haisisi miltään. Se on yksiselitteinen valhe. Veri haisee vereltä, vaikka kuinka yritettäisiin väittää, että kuukautisten kohdalla tämä biologinen fakta ei pidä paikkaansa. Kuukautisveri haisee vieläpä erittäin tunkkaiselta vereltä. Monet eläimet haistavat helposti onko naisella kuukautiset. Sen haistavat myös jotkut tarkkanenäiset ihmiset.

Mitä tulee sidemainoksiin, verinen vuoto jauhelihaa muistuttavine mustine limakalvoklimppeineen on monista naisistakin äärimmäisen ällöttävää. Normaalit naiset eivät yleensä edes halua nähdä mainoksissa oikeaa kuukautisvuotoa. Ei vaippamainoksissakaan näytetä oikeaa vauvan ulostetta, mutta silti kukaan ei nouse kapinaan sen vuoksi. Miksi? Siksi, että paska ja persereikä ovat sukupuolettomia piirteitä. Jos ne eivät olisi, feministit olisivat varmasti heti ensimmäisenä näkemässä alistamista sielläkin. 

Feministisestä näkökulmasta kuukautisvuodon rinnastaminen ulosteeseen tai virtsaan ei ole oikein, sillä se ei ole ulostetta tai virtsaa vaan kohdun limakalvoa. Samalla logiikalla kusta ei saa rinnastaa paskaan alapään eritteenä, sillä onhan se kusta eikä paskaa.

Feministien mukaan naisia vähätellään kysymällä onko heillä menkat, kun he itkevät tai ovat vihaisia. Tämä on tietysti miesten ja patriarkaatin vika, eikä reppanoilla naisilla ole osaa eikä arpaa siinä, että heitä pidetään olentoina, joiden hormonaaliset vaihtelut saavat heidät käyttäytymään omituisesti. Naisethan eivät itse koskaan vetoa hormoneihinsa, kun he itkevät tai raivoavat tyhjästä. Ilmeisesti pitäisi vain yrittää arvata, onko naisen kohtaukselle tällä kertaa jokin oikea syy vai sanooko hän hetken päästä, että pahoittelee riehumistaan, joka aiheutui hormoneista.

Mitä luulette, pidettäisiinkö korkokenkiä tai hameita naisten vaatteina, jos pääasiassa juuri naiset eivät käyttäisi niitä? Niinpä. Se osa naisista, joka käyttäytyy ailahtelevaisesti ja vetoaa hormoneihinsa tehdessään niin, voi lopettaa käyttäytymästä niin. Sen jälkeen kuukautisten yhdistäminen sellaiseen käytökseen loppuu itsestään. Se nähdäänkö tätä päivää koskaan on toinen asia, koska ailahtelevaisuus hormonien vuoksi voi olla aivan todellinen naissukupuolen ominaisuus, pitivät feministit siitä tai eivät.


Kenties kaikkein järjettömimmän väitteen kuukautisista ja niihin liittyvästä häpeästä luin täältä

"Tytöt oppivat äideiltään ja ympäristöstään jo nuorina, että kuukautiset ovat nolot, eikä niistä pidä huudella.

”Tyttö tuntee olevansa aikuinen nainen ja itsenäinen toimija vasta, kun hän pystyy toimimaan ruumiinsa kanssa kulttuurisesti oikein. Oikein toimimisen kriteereinä haastateltavat esittävät, että tytön tulee oppia pitämään kuukautisvuoto näkymättömänä”, Annikka Immonen kirjoittaa tutkimuksessa."

Anteeksi, mutta miten kuukautisiin sitten pitäisi suhtautua? Kulkea ympäriinsä verivana koipea pitkin valuen? Pyyhkiä kuukautisverta haaroista keskellä katua? Maalailemalla verhoja ja kananmunia epähygieenisellä kuukautisverellä muiden iloksi? Yhtä hyvin voitaisiin väittää, että lapsi, joka oppii pitämään ulosteensa itsenäisesti näkymättömissä muiden silmistä ja käymään pöntöllä kuten kulttuurisesti oikein on, on opetettu häpeämään ulosteitaan. 


Feministien heikkoitsetuntoisuudella ei ole mitään rajaa. He ovat tyytyväisiä todennäköisesti vasta siinä vaiheessa, kun kukaan ei saa enää kieltäytyä seksistä heidän kanssaan kuukautisten vuoksi ja kuukautisten sanomisesta ällöttäväksi asiaksi tulee rangaistava teko. Koko feministisen kuukautishapatuksen takana on nimenomaan perinaisellinen kyvyttömyys sietää sitä, että naiseudessa on erityisesti jonkun miehen mielestä jotain vastenmielisiä ominaisuuksia.

En ikinä unohda teininä juhlissa kuulemaani raivokasta, sydänjuuriaan myöten loukatun naisen avautumista poikaystävästään, joka oli sanonut, että haluaa hänen kanssaan seksiä kuukautisista huolimatta, mutta saatuaan limakalvonpalat penikselleen todennut pahoinvoivana, että hän ei todellakaan halua enää jatkaa. Poikaparka oli tietysti munaton ja säälittävä reppana, kun ei kestänyt verta eikä halunnut pillua, eikä voinut tietää etukäteen, että kuukautiset ovat vähän gorempi ominaisuus kuin haava sormessa.

Voisitteko kuvitella, että miehet alkaisivat maalailla kananmunia spermallaan ja väittää, että jos joku pitää sitä ällöttävänä, hänellä on jotain miehiä vastaan? Voisitteko kuvitella, että miehet alkaisivat vaatia, että saavat puhua työpaikoillaan ja jokaisella yhteiskunnan tasolla avoimesti spermasta ja pallihiestä ja väitää, että se, että näin ei tehdä on pallihikiseksismiä? Ette voisi, koska miehet eivät tee niin. Heillä on tallella vielä kyky kestää elämän realiteetit, kuten se, että pallihiki ei ole useimmista erityisen viehättävää eikä haise kukkasilta. Onneksi löytyy vielä täysillä käyviä naisiakin, joilla tämä kyky on tallella.


Entä se transmiehen mielipide kuukautisista? Sen mitä muistan niistä, ne olivat yksinomaan inhottava, vaivalloinen, kivulias ja transmiehelle surullinen ja turha ominaisuus, kuten koko seksuaalisesti hyödytön vagina minulle aina oli. Ongelma ei ollut se, että niistä ei olisi saanut puhua. Se oli se, että niiden kaltaista oman genitaalialueen toimintoa ei saanut pitää yksityisasianaan, koska feministien kaltaiset käytöstavattomat moukat utelivat niistä.

Kuukautiset eivät muutu sen hauskemmiksi syyttämällä patriarkaattia niiden vittumaisuudesta. Ne eivät muutu yhtään vähemmän yksin naiskehon ominaisuudeksi sillä, että sitä muutamaa prosenttia länsimaisista transmiehistä ja itseään sellaisiksi kutsuvista, jotka elävät naiskehossa ja kuukautisten kanssa loppuikänsä sanotaan joidenkin toimesta miehiksi.

Eikä sillä, että loppuja transmiehiä, joita aihe ei kosketa eikä kiinnosta yritetään pakottaa osallistumaan kuukautiskeskusteluun ja vatvomaan feministien kanssa koko helvetin loppuikänsä jotain ominaisuutta, joka heidän kehollaan ehti olla yleensä muutaman vuoden ajan ennen hoitoihin hakeutumista.