sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Nykypäivän feministi


Nykypäivän feministi haluaisi olla kuten Daenereys Targaryen. Äärimmäisen naisellinen ja kaunis maailmanvalloittaja, jota väkivaltaisimmatkin miehet kunnioittavat. Hänellä ei kuitenkaan ole kolmea lohikäärmettä ja hän palaa tulessa kuten muutkin kuolevaiset. Hän haluaisi olla kuten Brienne Tarth, joka voittaa isotkin miehet taistelussa. Hänellä ei kuitenkaan ole kaksimetristä miehisillä voimilla varustettua vartaloa, eikä hän osaa taistella. Hänellä ei ole minkäänlaisia voimia, jotka tekisivät pienimmänkään vaikutuksen väkivaltaisiin miehiin. Hänen kohtalonsa olisi ollut sama kuin Sansa Starkin.

Nykypäivän feministi kiukuttelee jatkuvasti siitä, että naisellisiin ihmisiin suhtaudutaan eri tavalla kuin miehekkäisiin. Hän on täysin kyvytön ymmärtämään, miksi erilaisiin ihmisiin suhtaudutaan eri tavoin.

Nykypäivän feministi haluaa vapaasti itkeä ja kiukutella PMS:n aikaan ja olla oma oikukas, pehmeä ja naisellinen itsensä. Samaan aikaan häneen pitäisi kuitenkin suhtautua täysin samoin kuin johonkuhun tasaiseen, kovapintaiseen ja luotettavaan. Jos ei suhtaudu, koska hän ei yksinkertaisesti ole sellainen, on seksistinen sika.

Nykypäivän feministi haluaa olla naisellinen ja siro, mutta pitää kammottavana loukkauksena, jos joku sanoo häntä heikommaksi kuin jotakuta, joka on ulkomuodoltaan täysin päinvastainen ja nostaa 300 kg penkistä.

Nykypäivän feministi ei osaa vaihtaa renkaita autoon eikä ole kiinnostunut autoista muutenkaan, kuten ei valtaosa muistakaan naisista, mutta kun joku sanoo ääneen, että naiset eivät ymmärrä autoista mitään, hän loukkaantuu.

Nykypäivän feministi nimeää vaginansa Pirjoksi ja yrittää patistaa muutkin naiset tekemään niin, koska miehetkin nimeävät peniksiään. Kun kukaan ei tee niin, hän syyllistää naisia naisvihasta. Hän ei ymmärrä, että vaginalla ei ole peniksen kanssa muuta yhteistä kuin se, että ne ovat sukupuolielimiä. Vagina ei ole puhtaasti nautintoa kantajalleen tuottava elin, jolla tehdään toinen raskaaksi. Sillä ei kuseskella puskiin avaamalla sepalus eikä "kärsitä" siitä, että orgasmi tulee liian helposti. Se on kaiken sen vastakohta, jonka kanssa ollaan raskaana, huolehditaan ehkäisystä, kärsitään kivuista, levitellään jalkoja gynekologille ja kuljetaan vaippa housuissa joka kuukausi. Naisen suhde genitaaleihinsa on viha-rakkaussuhde siinä missä miehen on rakkaussuhde.

Nykypäivän feministi hokee olevansa vahva nainen. Silti kaikki hänen sukupuoleensa liittyvä on hänelle alistamista. Hän on niin heikoilla itsensä kanssa, että väittää, että ihmiset, jotka pitävät kuukautisia ällöttävinä ovat naisvihamielisiä.

Nykypäivän feministi haluaa puhua tyttöjen kanssa meikeistä, raskauksista ja naiseuteen liittyvistä asioista, mutta ei voi sietää, kun joku sanoo, että naisten jutut ovat hänestä tylsiä ja he ovat erilaisia kuin miehet.

Nykypäivän feministi yrittää olla sukupuoleton ja yrittää olla mies muuttamatta kehoaan kuten oikeat transsukupuoliset, joille se ei ole vastenmielistä. Kun se ei toimi eikä kukaan pidä häntä sellaisena, hän syyttää yhteiskuntaa ongelmistaan, vaikka syyllinen on luonto.

Nykypäivän feministi haluaa olla naisellinen ja haluttava ja kuitenkin hän haluaa samaan aikaan, että häneen suhtaudutaan kuin yhteen miehistä ja miehisistä naisista, vailla mitään seksuaalista jännitettä. Hänen pitää saada olla kaikkea yhtä aikaa.

Nykypäivän feministillä ei ole minkäänlaista realistista otetta elämään. Hän haluaisi kaikin keinoin pyyhkiä, kieltää ja poistaa olemassa olevan todellisuuden. Hän ei kestä fyysisten realiteettien väistämättömiä, rajoittavia vaikutuksia elämään. Hän ei kestä sitä, että tytöt ovat tyttöjä ja pojat ovat poikia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.