Pahin uhka transsukupuolisille ovat queerhörhöt

Transsukupuoliset pelkäävät transhoitojen lakkauttamista, koska se tappaisi suuren osan meistä. He pelkäävät, että tämän toteuttavat persut tai natsit, jotka pääsevät valtaan. Tosiasiassa suurin uhka hoitojen lakkauttamiselle piilee sisäpiirissä.

Suurin uhka tavallisille transsukupuolisille ja heidän hyvinvoinnilleen on kaikenmaailman queerhörhöistä koostuva porukka, joka pitää transtutkimuksia epäinhimillisinä, yrittää poistaa transsukupuolisuuden sairausluokituksesta ja haluaa hoidot kokonaan pois valtion kontrollin alta. Tämä porukka koostuu lähinnä anarkisteista, joilla ei luonnollisestikaan ole esittää vastapainoksi miten hoidot sitten järjestettäisiin, kuten ei anarkisteilla koskaan.

Karu totuus on, että jos valtio ei kontrolloi mitenkään hoitojen tarpeellisuutta eikä sitä, keille niitä myönnetään, silloin se ei myöskään maksa niitä. Piste. Sellaista utopiaa, jossa jokainen pääsee sukupuolenkorjaushoitoihin pelkällä ilmoituksella ei ole, eikä tule. Ainoa vaihtoehto tälle järjestelmälle on se, että jokainen maksaa operaationsa itse.

Transtutkimuksia ei tule lakkauttaa. Lääketiteellisiä hoitoja ei pitäisi antaa kenellekään ilman lääkärin näkemistä. Vaikka osa ei halua uskoa sitä, on olemassa mielisairaita ihmisiä, jotka voivat tehdä itselleen asioita, joilta heitä tulee suojella. Tämän voi estää ainoastaan transtutkimuksilla, joissa psykoottiset, skitsofreeniset sekä muuten sekaisin ja epävarmat ihmiset laitetaan jäähylle. Asioita voidaan katsoa myöhemmin uudelleen, kun pää on selvinnyt.

Tätä faktaa ei muuta miksikään se, että sadan kilometrin mittaisen mielenterveyshistorian omistaja näkee sen epäreiluna portinvartijasysteeminä, että joku kiistattoman tasapainoinen ja sukupuoliristiriidaltaan selkeä yksilö pääsee häntä nopeammin hoitoihin. Ei sitä transpoleilla ilkeyttään tehdä. He yrittävät varmistaa, että ihminen on täysissä sielun ja ruumiin voimissa, vaikka se tietäisi lisää odotteluaikaa. Jos minä olisin vastuussa potilaista, kyllä minäkin haluaisin varmistua, että mielenterveyshistoria johtuu sukupuoliristiriidan oireilusta eikä toisin päin.

Muunsukupuoliset jaksavat myös valittaa polista loputtomiin. Milloin valituksen kohde on se, että heidän pitää valehdella saadakseen binäärisille tarkoitettu F64.0 diagnoosi ja mahdollisuus genitaalikirurgiaan ihan kaiken varalta ja milloin se, että heidän tilaansa ei pidetä yhtä vakavana ja rajoittavana kuin binääristen transsukupuolisten. Näyttäkää minulle muunsukupuolinen, joka tarvitsee genitaalikirurgiaa niin minä näytän teille lehmän, joka lentää. Suurin osa heistä ei ottaisi genitaalikirurgiaa, vaikka maksettaisiin ja yhtä iso osa ei halua eroon edes omasta hormonitoiminnastaan. Ei tällainen ihminen tarvitse F64.0 diagnoosia mihinkään. Jos hän sen jostain syystä haluaa, valehdelkoot rauhassa niin paljon kuin sielu sietää. Niin minäkin joudun tekemään, jos haluan lonkkaleikkaukseen, vaikka lonkkani on täysin terve.

Täysin kehodysforiattomien "transsukupuolisten" valitusta ja sekaantumista siihen, miten hoidot järjestetään en jaksa edes kommentoida. He eivät tarvitse hoitoja, joten heillä ei tule olla koko asiaan mitään sanottavaa. He voivat keskittyä aivan rauhassa omien nimi- ja paperiasioidensa ajamiseen ja transvestiitteilyihinsä.

Jotkut valittavat siitä, että polin täti kysyi millaista seksiä hän harrastaa samalla, kun hän kysyi pystyykö potilas peseytymään tai masturboimaan. Näitä kysymyksiä ei kysytä siksi, että polin tätiä kiinnostaisi millainen seksielämä hänellä on. Niitä kysytään siksi, että yritetään kartoittaa kuinka pahaa jonkun kehodysforia on ja kuinka paljon se hänen elämäänsä rajoittaa.

Kaikkein eniten nämä kysymykset tuntuvat kismittävän juuri niitä, joilla ei ole genitaalidysforiaa. Jos pystyy olemaan poikakaverinsa nylkytettävänä ja ottamaan riskin raskaudesta niin ei luulisi olevan kovin traumaattista keskustella aiheesta verrattuna johonkuhun, joka ei pysty käymään edes kusella. Jos se hävettää, että nauttii seksuaalisessa kanssakäymisessä naaraana/uroksena olemisesta, vaikka kokee olevansa jotain muuta, niin ei se asiasta kysyvän tätin tai tutkimusten vika ole, saati niiden transsukupuolisten, joiden seksuaalisuus on kuten tavallisella miehellä tai naisella.

Transsukupuolisuutta ei tule poistaa sairausluokituksesta. Jos ei ole diagnoosia, ei ole mitään hoidettavaa. Se, että transsukupuolisuus on yleensä sairauteen rinnastettava, hoitoa vaativa ja henkeä uhkaava tila ei muutu miksikään sillä, että jotkut transsukupuolisiksi identifioituvat transvestiitit, jotka eivät tarvitse hoitoja haluaisivat sen olevan jotain homoseksuaalisuuden kaltaista. Valitettavasti se ei ole sitä. Homo ei tarvitse mitään hoitoja, transsukupuolinen tarvitsee.

Transsukupuolisuusdiagnoosia ei myöskään pidä muuttaa miksikään yleiseksi kehodysforiadiagnoosiksi, joka erotetaan transsukupuolisuudesta. Se, että transsukupuolisten invalidisoiva kehodysforia sotketaan jonkun cisnaisen ahdistukseen a-kupin tisseistä heikentää hyvin paljon transsukupuolisten tilannetta. Transsukupuolisuuteen liittyvä kehodysforia on olennainen osa sukupuoliristiriitaa, eikä sitä esiinny yhtä vakavana millään muulla ihmisryhmällä.

En kannata edes binääristen transsukupuolisten ja muunsukupuolisten diagnoosien yhdistämistä. En halua, että muunsukupuolisten sekoiltua tarpeeksi hormoniensa kanssa ja kaduttua munasarjojen poistoa, kun peilistä katsoo androgyynin olennon sijaan karvainen ukko, jonka kalju kiiltää, hoitoyksikkö kyllästyy kirjoittelemaan heille naishormoneita ja näkee parhaaksi asettaa lisärajoituksia sen suhteen montako vuotta pitää olla testoilla ennen kuin saa poistattaa sisäromunsa. Muunsukupuoliset eivät ole kuten transmiehet ja -naiset ja heidän on parempi olla erillisellä diagnoosilla, koska pahimmassa tapauksessa heidän sekoilustaan kärsivät ne, joita samat ongelmat eivät koske.

En halua transsukupuolisten joutuvan luopumaan oikeuksistaan edetä prosessissa mahdollisimman nopeasti. Jokainen transsukupuolinen, joka valittaa kuinka joutuu tekemään isoja päätöksiä leikkauksiensa suhteen niin nuorena sietäisi saada turpaansa. Ne oikeudet voidaan myös viedä pois ja asettaa ikäraja kolmeenkymeneen ikävuoteen kuten cissukupuolisilla.

Suurin osa transsukupuolisista on nykyään tyytyväisiä tutkimuksiin ja kokee tulleensa kohdelluksi asiallisesti. Minun tutkimukseni olivat mukava ja lämminhenkinen muutama tapaamiskerta ystävällisten tätien ja setien luona. Minä sain oikean diagnoosin ongelmitta ja pääsin hoitoihin. Ne toimivat kuin junan vessa enkä löydä ensimmäistäkään pahaa sanottavaa transpolin toiminnasta.

You can`t trust the cistem-hörhö vauhdissa.

Ihmisiä tappavan portinvartijajärjestelmävalituksen kuunteleminen on minusta täysin absurdia. Tutkimukset ja hoidot ovat ihmisiä auttava ja henkiä pelastava, erittäin arvokas järjestelmä, josta ollaan monissa maissa kateellisia, eikä se muutu siitä miksikään mesoavien yksittäistapausten vuoksi.

Transpolien toiminnassa on kyllä oikeitakin ongelmia kaikesta mahdollisesta vinkuvien tahojen ohella. Oikeat ongelmatapaukset ovat niitä, joissa hoitoa elääkseen tarvitsevat transsukupuoliset jäivät diagnoositta ja hoidoitta. Ongelmia on ollut hyvin paljon historiassa, mutta niiden määrä on vähentynyt jatkuvasti. On asennevammaisia lääkäreitä, jotka eivät ymmärrä transsukupuolisuutta ja eväävät yhä diagnooseja mielestään vääränlaisilta transmiehiltä tai -naisilta omien sukupuolikäsitystensä perusteella. Näitä ongelmia ei kuitenkaan ratkaista ajamalla alas koko järjestelmää ja jättämällä ihmisiä heitteille, vaan kehittämällä sitä.

On kuvottavaa, että muutama tapaus, joka ei saanut hoitoja (osa ihan syystä) kehtaa yrittää ajaa alas koko transhoitojärjestelmän. Millainen ihminen näkee hyvänä ideana laittaa 18-vuotiaan sukupuoliristiriitansa vuoksi työkyvyttömän, itsemurhan partaalla keikkuvan opiskelijan maksamaan hoitonsa itse ja repäisemään tuhansia euroja jostain? Miten itsekäs pitää olla, että näkee oikeutettuna laittaa kaikki muut transsukupuoliset maksamaan hoitonsa itse ja käyttäämään loppuelämänsä velkojen lyhentämiseen, jos ylipäätään pääsivät hoitoihin ja selvisivät hengissä? Kaikki tämä vain, koska itse sattui itse olemaan epäonnekas yksilö.

Ihmettelen suuresti, miten lammasmaisesti transsukupuoliset suhtautuvat omien hoitojensa puolustamiseen. Suomen seitsemääkymmentä kiljunatsia pidetään uhkana, mutta kun omassa yhteisössä on lauma hörhöjä, jotka riehuvat ympäriinsä ja toimivat enemmistön etua vastaan ja ehdottavat suoraan, että transhoidot pitäisi lopettaa, kukaan ei sano mitään.